UKK

UKK eli usein kysytyt kysymykset. Tälle sivulle on koottu lukuisia Karjalaan, karjalaisuuteen ja karjalan kieleen liittyviä kysymyksiä, joita sekä yhdistykselle että sen yksittäisille jäsenille on somen kautta esitetty.

Sisältö:
Karjala alueena
Karjalaisuus
Karjalan kieli (ja karjalaan liittyvä kielipolitiikka Suomessa)
Muut aiheet⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Karjala alueena

Kysymys: Mitkä alueet ovat Karjalaa?
Vastaus: Karjalaan kuuluvat Karjalankannas, Laatokan länsi- ja pohjoispuolella sijaitseva Laatokan-Karjala ja sen itäisin osa Raja-Karjala, Suomen Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnat, sekä Viena ja Aunus. Lisäksi karjalaisalueisiin kuuluvat erilliset Tverin, Tihvinän ja Valdain karjalaissaarekkeet Venäjällä. Katso tältä Kotuksen Karjala-sivustolta kuvallinen kartta Karjalan eri alueista.

K: Karjala kuuluu Suomelle.
V: Karjala alueena on ollut olemassa jo kauan ennen kansallisvaltioiden perustamista. Nykyisin Karjala on osa sekä Suomea että Venäjää, joista monesti puhutaan erikseen Suomen Karjalana ja Venäjän Karjalana.

Osa Karjalasta on siis nykypäivänäkin Suomen valtion alueella, osa Karjalasta on ennen toista maailmansotaa ollut Suomen valtion alueella muttei ole enää, ja osa Karjalasta taas ei ole koskaan ollutkaan Suomen alueella.

K: Karjala ei ole enää osa Suomea, joten ei ole suomalaisten asia enää välittää karjalaisista ja heidän oikeuksistaan.
V: Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artikla, Syrjinnän kielto: 

“Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.”

Suomessa on karjalaisia ihmisiä, ja useimmat heistä ovat Suomen kansalaisia. Siksi karjalaisten oikeuksista huolehtiminen on Suomen valtion asia siinä, missä suomalaistenkin oikeuksista huolehtiminen.

K: Onko sulla Karjalan passi?
V: Karjala ei ole kansallisvaltio, joten karjalaisilla ihmisillä ei ole Karjalan passia. Niillä karjalaisilla, jotka ovat Suomen kansalaisia, on Suomen passi ja niillä, jotka ovat Venäjän kansalaisia, on Venäjän passi. Karjalaisia asuu myös muissa maailman maissa.

Karjalaisuus

K: Mistä tiedän, olenko karjalainen?
V: Karjalaisuuteen ei ole olemassa mitään tarkkaa määritelmää. Yleisesti ottaen karjalaiseksi identifioituvalla oletetaan kuitenkin olevan jonkinlainen objektiivinen side tai suhde karjalaisuuteen. Tällainen side voi olla esimerkiksi karjalaiset vanhemmat tai isovanhemmat, kieli, kulttuurissa eläminen, avioliitto karjalaisen puolison kanssa, tai muu vastaava yhteys.

Luonnollisesti esimerkiksi sota-aikaan evakkoina tulleiden siirtokarjalaisten jälkeläiset ovat karjalaisia. Valitettavasti kuitenkin vuosikymmenien assimilaatiopolitiikan seurauksena moni nuori siirtokarjalaisten jälkeläinen ei itse tiedä tai ymmärrä olevansa karjalainen. On myös ihmisiä, jotka eivät edes halua pitää itseään itseään karjalaisina, vaikka sille periaatteessa perusteet olisikin. Tämäkin on hyväksyttävää, koska karjalaisuus perustuu itseidentifikaatioon, eikä kenelläkään ole oikeutta pakottaa ihmiselle identiteettiä, jota tämä ei tahdo.

Karjalaisessa yhteisössä ei lasketa prosentteja, vaan ihminen, jolla on yksi karjalainen isovanhempi, on aivan yhtä karjalainen kuin ihminen, jonka kaikki isovanhemmat ovat karjalaisia. Karjalaisuus ei myöskään sulje suomalaisuutta pois tai päinvastoin, vaan ihminen voi olla sekä suomalainen että karjalainen, ja paljon muutakin. Kyse on jälleen kerran identiteetistä ja itsemäärittelystä, eikä yhden identiteetin osan tarvitse sulkea toisia pois.

Kukaan ei voi määritellä toisen ihmisen identiteettiä hänen puolestaan. Jos pidät itseäsi karjalaisena, olet ihan oikea karjalainen, eikä kukaan voi sitä sinulta ottaa pois.

K: Haluaisin tehdä sukututkimusta karjalaisista sukulaisistani. Mistä voin aloittaa?
V: Ihan ensimmäisenä: jos sinulla on vielä elossa olevia karjalaisia isovanhempia, kysy heiltä! Useimmat isovanhemmat jakavat mielellään tietoa jälkipolville ja ovat otettuja siitä, että kysyt.

Sukututkimuksen keskeisin tietolähde ovat kirkonkirjat. Niihin on merkitty kunkin seurakunnan alueen syntyneet, kastetut, ripille päässeet, vihityt ja kuolleet ihmiset. Vanhojen kirkonkirjojen digitoituja versioita on mahdollista saada käsiinsä esimerkiksi internetistä, seurakunnilta ja kirjastojen kautta. Kirkonkirjojen tekstejä voi olla vaikea lukea, koska ne ovat käsin kirjoitettuja, eivätkä aina suomenkielisiä. Niissä on myös saatettu käyttää esimerkiksi latinaa ja ruotsia, sekä kaikenlaisia lyhenteitä. Lisäksi ihmisen kutsumanimi on saattanut olla erilainen kuin kirkonkirjoihin merkitty ristimänimi. Kirkonkirjojen tutkiminen on haastavaa, mutta antoisaa! Siihen löytyy paljon vinkkejä googlaamalla.

K: Karjalaiset ovat Suomen heimo, kuten vaikka hämäläiset ja pohjalaiset.
V: Eivät ole. Karjalaiset ovat olleet olemassa omana väestöryhmänään jo kauan ennen kuin Suomen valtiota oli olemassakaan.

Heimoajattelu on peräisin 1800-luvun suomalaisesta kansallisuusaatteesta eli nationalismista. Ajan henkeen kuului Euroopasta Suomeenkin rantautunut yksi maa, yksi kansa, yksi kieli -tyyppinen kansallisvaltioajattelu. Tähän liittyi tarve saada maalle pitkä ja arvokas historia. Suomalaisia kansantaruja ei pidetty tarpeeksi kiinnostavina, vaan kansalliseepokseksi päätyi Elias Lönnrotin 1830-luvulla kirjoittama Kalevala, jonka runoista suuri osa oli alkuperältään karjalaisia. Lönnrotin Kalevala innoitti taiteilijoita karelianismiaatteeseen, mistä seurasi 1800-luvun lopussa kansallisromantiikan aika taiteessa ja kirjallisuudessa. Tästä esimerkkejä ovat mm. Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin Karjala-aiheiset maalaukset sekä Topeliuksen Maamme-kirjan kuvaus “Suomen heimoista”, joihin Topelius luki esim. hämäläisten ja pohjalaisten lisäksi myös karjalaiset ja saamelaiset. Karjalaiset eivät tuohonkaan aikaan olleet mikään yhtenäinen, homogeeninen ryhmä, vaan karjalaisia jakoivat paitsi kielelliset ja taloudelliset erot, myös maantieteelliset etäisyydet. Suomalaiset kuitenkin kohtelivat karjalaisia yhtenä osana Suomen keksityistä heimoista ja pitivät karjalan kieltä suomen kielen murteena siinä, missä suomen hämäläis-, savolais- tai pohjalaismurteita.

Heimoaatetta vahvistettiin myös jatkosodan aikaisten Suur-Suomi -suunnitelmien aikana ja karjalaisten väitettyä suomalaisuutta käytettiin syynä miehittää talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi Itä-Karjala, joka ei koskaan ollut Suomen valtiolle kuulunutkaan. Tähän liittyy Mannerheimin niin kutsuttu “miekantuppipäiväkäsky”, jossa hän kehottaa suomalaisia sotilaita valtaamaan myös Itä-Karjalan.

K: Karjalaiset ovat suomalaisia.
V: Karjalainen ihminen voi olla samalla suomalainen, mutta karjalainen ei ole automaattisesti suomalainen, kuten suomalainenkaan ei ole automaattisesti karjalainen. Yhdellä ihmisellä voi olla useita päällekkäisiä identiteettejä, joiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois.

Monesti arkikielessä suomenkielisyys, kulttuurinen suomalaisuus, suomalainen kansallisuus ja Suomen kansalaisuus mielletään yhdeksi kokonaisuudeksi. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kielellinen, etninen tai kansallinen identiteetti tai kansalaisuus eivät ole sama asia, eivätkä riipu toisistaan. Karjalaisuus ei ole kiinni henkilön kansalaisuudesta tai kielestä. Karjalainen ihminen voi olla yhtä hyvin Suomen, Venäjän tai minkä tahansa muunkin valtion kansalainen ja puhua ensikielenään suomea, venäjää, karjalaa tai jotain muuta. Nykyinen monikielisyys ja -kulttuurisuus ei ole mitenkään uutta, vaan nykyisen Suomen valtion alueella on aina puhuttu useita muitakin kieliä kuin suomea.

K: Karjalaiset ovat aina olleet Suomen kansalaisia.
V: Eivät ole. Karjalaiset ihmisryhmänä ovat olleet olemassa jo kauan ennen kuin Suomen valtiota tai yhtenäistä suomalaisiksi itsensä määrittelevää kansaa on ollut olemassakaan.

K: Minulla on karjalainen sukulainen/tuttu, joka sanoo olevansa suomalainen ja puhuu täydellistä suomea, eli karjalaiset ovat suomalaisia.
V: Sukulaisesi kokemus omasta suomalaisuudestaan on validi ja ok, mutta muihin karjalaisiin sitä ei voi yleistää. Yhden henkilön identiteetti ja kokemus itsestään ei mitätöi toisten identiteettejä ja kokemuksia.

K: Vain Venäjällä on karjalaisia. / Vain Suomessa on karjalaisia.
V: Karjalaisia on elänyt muiden ihmisryhmien rinnalla sekä nykyisen Suomen valtion että nykyisen Venäjän valtion alueella jo kauan ennen kansallisvaltioiden perustamista, ja karjalaisia elää rajan molemmin puolin edelleen. Venäjän liittovaltioon kuuluvan Karjalan tasavallan olemassaolo ei sulje pois sitä, että Suomessa elää karjalaisia. Karjalaisia asuu myös muissa maailman maissa.

K: Oikeita karjalaisia ei enää ole.
V: Karjalaiseksi itsensä kokeva ihminen on ihan oikea, olemassa oleva karjalainen. Kukaan toinen ihminen ei voi määritellä ihmisen identiteettiä hänen puolestaan.

Karjalan kieli (ja karjalaan liittyvä kielipolitiikka Suomessa)

K: Paljonko Suomessa on karjalankielisiä?
V: Koska suomen karjalankielisistä ei ole miltään ajalta olemassa virallisia väestönlaskentatietoja eikä heitä löydy mistään muustakaan hallinnollisesta rekisteristä, määrästä on vain arvioita. Nykyisen arvion mukaan Suomessa on 11 000 Karjalaa hyvin taitavaa henkilöä, joista 5000 puhuu karjalaa päivittäin. Koko kieliyhteisössä jäseniä on arviolta 30 000 henkilöä.

K: Mitä kieltä Karjalassa puhuttiin ja puhutaan?
V: Karjalaiset jakautuvat kielen puolesta kahteen ryhmään: karjalankielisiin ja suomenkielisiin.

Suomen puolella Karjalassa puhutaan suomen kielen molempia itämurteita: Etelä-Karjalassa kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita. Ennen toista maailmansotaa kaakkoismurteita puhuttiin myös Karjalankannaksella ja Luoteis-Laatokan alueella.

Karjalan kieltä puhuttiin entisessä Raja-Karjalassa. Venäjällä karjalaa puhuttiin ja puhutaan edelleen nykyisessä Karjalan tasavallassa sekä Murmanskin, Leningradin ja Tverin alueilla. Suomen puolella karjalaa on puhuttu vanhastaan Pohjois-Karjalan itäisimmissä osissa ja Kainuussa.

Karjalan kieli jakautuu kahteen päämurteeseen, livvinkarjalaan ja varsinaiskarjalaan. Näistä varsinaiskarjala jakautuu vielä kahtia vienankarjalaan ja eteläkarjalaan. Hyvä kartta karjalan murteiden eri puhuma-alueista löytyy Kotuksen sivuilta.

Vanhastaan kielellä oli Karjalassa vahva, muttei ehdoton, yhteys puhujan uskontoon. Monilla alueilla luterilaiset olivat suomenkielisiä ja ortodoksit karjalankielisiä. Tästä syystä suomen- ja karjalankielisten karjalaisten kulttuureissa on paljon kulttuurieroja. Jako ei kuitenkaan ole automaattinen, vaan Karjalassa on elänyt myös karjalankielisiä luterilaisia ja suomenkielisiä ortodokseja, sekä tietenkin niitä, jotka kielestä riippumatta eivät kuuluneet kristilliseen kirkkoon ollenkaan.

K: Karjala on suomen kielen murre.
V: Ei ole. 

Karjalan kieli on suomen lähin sukukieli. Se kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten itämerensuomalaisen haaran itäiseen alaryhmään, jota kutsutaan kielihistoriassa muinaiskarjalaksi. Suomen kielen itämurteet kuuluvat samaan itäiseen alaryhmään, joten kielihistoriallisesti karjala on läheisempää sukua suomen itämurteille kuin itämerensuomalaisen kantakielen pohjoisesta ryhmästä kehittyneille suomen kielen läntisille murteille.

Koska kirjoitettuja lähteitä ei ole, ei myöskään ole mahdollista määrittää tarkkaa aikaa, jolloin muinaiskarjala puhuttiin tai koska se jakautui erillisiksi itäisiksi itämerensuomalaisiksi kieliksi. Arvioiden mukaan itäisten itämerensuomalaisten kielten erilliskehitys olisi alkanut vuonna 1323 vedetyn Pähkinäsaaren rauhan rajan myötä, mutta koska kielet eriytyvät hitaasti satojen vuosien aikana, ei voida sanoa tarkkaan, milloin ”suomesta tuli suomea ja karjalasta karjalaa.” Löydetyt tekstikokoelmat osoittavat, että karjala ja suomi ovat olleet varmasti olemassa erillisinä kielinä viimeistään 1700-luvun lopussa, todennäköisesti jo 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa.

Karjalan kieltä ei siis pidä sekoittaa Suomen kielen itäisiin, ns. karjalaismurteisiin. Sekaannuksia aiheutuu joskus, kun joku Pohjois- tai Etelä-Karjalassa asuva saattaakin sanoa puhuvansa karjalaa samaan tapaan kuin Tampereella asuva saattaa sanoa puhuvansa tamperetta tai raumalainen puhuvansa rauman giält. Tällöin kyseessä on kuitenkin puhekielinen ilmaus.

K: Miksi karjalan pitäisi olla virallinen kieli Suomessa, kun Karjala kerran on Venäjällä?
V: Ensimmäisenä tarkennus – kielen laillinen eli “virallinen” asema ei tarkoittaisi sitä, että karjalan kielestä tulisi yksi Suomen valtion kansalliskielistä suomen ja ruotsin rinnalle. Virallinen asema tarkoittaisi, että Suomen laki ottaisi huomioon myös karjalan kielen erikseen mainiten. Saamen kielillä, Suomen romanikielellä ja suomalaisella sekä suomenruotsalaisella viittomakielellä on jo lailliset asemat Suomessa.

Virallinen asema on kielelle tärkeä, koska kielilaki määrittää tietyn kielen puhujien kielellisten oikeuksien vähimmäistason. Niin kauan kuin Suomen laki ei tunne karjalan kieltä erikseen mainiten, ei valtiolla ole mitään velvollisuutta tukea kielen säilyttämistä ja kieliyhteisöä. Vakavasti uhanalaisen kielen elvyttämiseen tarvitaan kuitenkin paitsi aikaa, myös sekä yhteiskunnan että kieliyhteisön pitkäaikaista sitoutumista elvytystyöhön. Karjalankielinen yhteisö tekee koko ajan valtavasti työtä kielensä eteen, mutta vapaaehtoistyö yksin ei riitä, vaan elvytykseen tarvitaan valtion rahoitusta.

K: Joskus kielet vaan kuolee. Mitä väliä?
V: Kielet eivät kuole itsekseen, vaan kielten arvostus ja käyttö riippuvat tiukasti ympäröivästä yhteiskunnasta. 

Useimmiten kyse on politiikasta ja valta-asemista: pahimmillaan vähemmistökieliä saatetaan jopa kitkeä pois niiden tukemisen sijaan. Esimerkiksi Suomi toimi näin jatkosodan aikaan perustaessaan Itä-Karjalaan suomalaisia kouluja, joissa karjalaiset lapset opetettiin ja pakotettiin poliittisista syistä puhumaan suomea karjalan sijaan. Sotien aikana läntiseen Suomeen tulleen karjalaisen siirtoväen kohtaama syrjintä ja lasten tapauksessa koulukiusaaminen johtivat niin ikään siihen, että karjalaiset lapset itse lakkasivat puhumasta karjalaa. Joissain tapauksissa karjalaiset vanhemmat saattoivat lähtökohtaisesti opettaa lapsilleen vain suomen kielen, jottei lapsia vain kiusattaisi heidän äidinkielensä tähden. Kun kieli ei siirry perheissä sukupolvelta toiselle, se vaarantuu ja saattaa pahimmassa tapauksessa kuolla. Kielen kuollessa menetetään samalla valtava määrä arvokasta kulttuuriperintöä. Siksi jokaisen kielen kuolema on tragedia.

Joitakin vähemmistökieliä pidetään vanhanaikaisina ja sopimattomina nykymaailmaan, mikä on kuitenkin virheellinen käsitys. Kielet mukautuvat nykyaikaan, kun niitä käytetään.

K: Miksi nähdä vaivaa kielen elvyttämiseksi?
V: Kieli on vahvasti sidoksissa kulttuuriin. Siksi kielen kuollessa kuolee maailmasta samalla pala arvokasta kulttuuriperintöä. Kielten suuri määrä maailmassa ei pelkkänä numerona ole itseisarvo, mutta jokainen kieli on itsessään arvokas ja siksi elvyttämisen arvoinen.

Muut aiheet

K: Kuka karjalaisia muka sortaa?
V: Jo sota-aikana evakot kohtasivat huomattavan paljon vieroksuntaa, syrjintää, epäluuloja ja ryssittelyä. Nykypäivänä sorto näkyy esimerkiksi siinä, ettei karjalan kielellä vieläkään ole laillista asemaa. Yksi kieli ja yksi mieli -ideologialle rakennettu suomalainen kansallisromantiikka piti ja pitää karjalaisia vain Suomen heimona, minkä seurauksena karjalaiset ihmiset kohtaavat arjessaan jatkuvasti identiteettinsä ja etnisyytensä kyseenalaistamista ja halveksuntaa ja jopa vihapuhetta. 

K: On tässä nyt tärkeämpiäkin juttuja. / Kylläpä tässä tehdään iso juttu karjalaisuudesta.
V: Tämä on tavallista whataboutismia eli huomion tarkoituksellista siirtämistä keskustelunaiheesta toiseen. Jos itsellä on mielessä tärkeämpiä juttuja, niille kannattaa ihan itse tehdä jotain sen sijaan että kyseenalaistaa toisille tärkeitä juttuja. Vähemmistökieliselle kieliyhteisölle oman kielen ahdinko ei ole mikään pikkujuttu.

K: Tää kuulostaa samalta kuin ne geenitestien tulokset, joissa joku on 2 % irlantilainen ja 1,5 % saksalainen.
V: Karjalaisuus ei riipu geeneistä eikä ole mitään rotuoppia. Jotkut karjalaiset itsekin saattavat käyttää itsestään esimerkiksi sanaa varttikarjalainen, tai puoliksi karjalainen mutta tästä tiukkaan piintyneestä tavasta huolimatta ihminen, jonka isovanhemmista yksi on karjalainen, on ihan yhtä paljon karjalainen kuin ihminen, jonka kaikki isovanhemmat ovat karjalaisia. 

Karjalaisuuteen ei ole olemassa mitään tarkkaa määritelmää. Yleisesti ottaen karjalaiseksi identifioituvalla oletetaan kuitenkin olevan jonkinlainen objektiivinen side tai suhde karjalaisuuteen. Tällainen side voi olla esimerkiksi karjalaiset vanhemmat tai isovanhemmat, kieli, uskonto, kulttuurissa eläminen tai muu vastaava yhteys. Karjalaiseksi voi siis tulla myös esimerkiksi avioliiton tai adoption kautta, eikä sillä ole mitään tekemistä geenien kanssa.

K: Kalevalainen perinne on suomalaista.
V: Suomalainen ihminen saa rauhassa nauttia Kalevalan lukemisesta ja siihen liittyvästä taiteesta sekä inspiroitua Kalevalasta, mutta samalla on tärkeää ymmärtää, mistä Kalevala on saanut alkunsa.

Elias Lönnrotin kirjoittaman, vuonna 1835 julkaistun Kalevalan syntyyn liittyy vahvasti suomalaisen kansallisromantiikan aika, johon kuului myös Karjalan ihannointi eli karelianismi. Kansallisen identiteetin rakentamisen takia oli tärkeää löytää ja luoda suomalaisille oma myyttinen muinaishistoria. Jostain syystä suomalaisia kansanlauluja pidettiin liian moderneina ja rappiollisina – niiden sijaan Vienan Karjalan “laulumaat” koettiin jonkinlaisena suomalaisuuden alkukotina ja siellä laulettavia runoja jotenkin aidompina ja perinteisempinä. 

Perinteen ihailusta huolimatta Lönnrot ei kelpuuttanut karjalaisilta kerättyjä runoja sellaisenaan, vaan valikoi ja uudisti runoja muokaten niitä omien näkemystensä mukaisiksi. Hän mm. sepitti uusia säkeitä tarinan juonen täydennykseksi ja poisti “liian rivoja kohtia”, jotka eivät sopineet kansallisromantiikan ajan suomalaisten yleviin mielikuviin tai kristillisiin siveyskäsityksiin. Näin hän loi suomalaisille mytologian, “historian” ja “esivanhemmat”.

Kalevalan innoittamien taiteilijoiden Karjalan-matkat saivat suorastaan aatteellisen herätysliikkeen piirteitä. Karjala koettiin Kalevalan maaksi; suomalaisen luonteenlaadun kehdoksi ja kulttuurin säilöksi, puhtaaksi ja kauniiksi, eksoottiseksi ja alkuperäiseksi. Karelianismista inspiroituneita kansallisromanttisia eli kansallisuusaatteen innoittamia taiteilijoita olivat esimerkiksi kirjailijat Eino Leino ja Juhani Aho sekä kuvataiteilijat Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen ja Albert Edelfelt.

Lähteitä

Euroopan ihmisoikeussopimus 63/1999. 

Jeskanen, Matti 2014: Karjalan kieli ja karjalankieliset Suomessa. Helsinki: Karjalan Kielen Seura.

Karjalan Liitto ry 2018: Karelianismi.

Katajala, Kimmo 2013: Konstruoitu Karjala. Suomalaisen historiantutkimuksen Karjala-paradigmat 1900-luvulla. – Pekka Suutari (toim.), Karjala-kuvaa rakentamassa s. 29-82. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1389. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Kokkonen, Jukka (toim.) 2018: Sama mua, uvvet rannat. Salmilaiset 1948-2018. Kuopio: Salmi-säätiö.

Konttinen, Riitta 2001: Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Lyytikäinen, Pirjo 1999: Suomalaiset syntysanat. Suomen kirjallisuus suomalaisuutta kirjoittamassa. Teoksessa Tuomas M. S. Lehtonen (toim.) 1999: Suomi. Outo pohjoinen maa? Jyväskylä: PS-kustannus.

Merimaa, Juha 2018: Mitä tapahtuu maailman pienille kielille? Yliopisto-lehti. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Nevalainen, Pekka & Sihvo, Hannes (toim.) 1998: Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 705. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Nygård, Toivo 1978: Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen. Helsinki: Otava.

Penttonen, Martti 2014: Karjalazil očkil. Helsinki: Karjalan Kielen Seura.

Pietikäinen, Sari; Dufva, Hannele & Laihiala-Kankainen, Sirkka 2002: Kieli, kulttuuri ja identiteetti – ääniä Suomenniemeltä. Teoksessa Sirkka Laihiala-Kankainen, Sari Pietikäinen & Hannele Dufva (toim) Moniääninen Suomi. Kieli, kulttuuri ja identiteetti s. 9-18. Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.

Salminen, Pauliina 2013: Miehittäjän morsiamet. Rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Sarhimaa, Anneli 2017: Vaietut ja vaiennetut. Karjalankieliset karjalaiset Suomessa. Tietolipas 256. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Siltala, Pirkko 2016: Taakkasiirtymä. Trauman siirto yli sukupolvien. Helsinki: Therapeia-säätiö.

Torikka, Marja 2004: Karjala – kieli, murre ja paikka. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Julkaisuja 129. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus.

Vihavainen, Timo 2007: The “Karelian Question” in international Politics teoksessa Maria Lähteenmäki 2007 (toim.) The Flexible Frontier: Change and Continuity in Finnish-Russian Relations s.171-171. Aleksanteri series 5/2007. Helsinki: Helsingin yliopisto. Ylipäällikön päiväkäsky N:o 3.⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠